Story
(Kuvat voi klikata isommiksi)
Ensimmäiset
treenit pidettiin 20.8.1979 kokoonpanolla Artsi Helenius, Take Heikurinen,
Opo Tiainen, Arska Tuomi ja Tille Majamäki. Take oli 17 ja muut 16.
Ensimmäinen esiintyminen oli jo 3 viikon päästä paikallisen
elävänmusiikin yhdistyksen Riemun mammuttikonsertissa Riihimäen Urheilutalolla.
Lyhyestä harjoitusajasta ja esiintyvien yhtyeiden suuresta
lukumäärästä johtuen yhtye heitti 6 kappaletta - mukana jo silloin 'Se
Jokin Sinulla On'. Biisi, josta tuli tavallaan bändin tavaramerkki ja
joka soi sittemmin jokaisella Loversin keikalla.
Mammuttikonsertin ensimmäisessä esiintyjäluettelossa
bändin nimenä oli 'Hane ja Stemmarit', mutta se vaihtui vielä tuntia
ennen esiintymistä. Opo ja Tille eivät lavalle mennessään olleet täysin
tietoisia minkä nimisessä yhtyessä he esiintyvät.
Syksy
jatkui Riemun tilaisuuksissa soitellen, kunnes marraskuussa 1979 lähdettiin
puolikevyesti mukaan Suosikin Rock-kuningas karsintoihin Humppilaan.
Ennakkoluuloton lavaesiintyminen, jossa Opokin soitti
rumpuja (vain virveli ja hi-hat) seisaaltaan ja yhtenäiseksi harjoiteltu
liikehdintä erottui mukana olleista kymmenistä bändeistä.
Karsintakilpailun voitto vei välieriin Mänstälään ja
edelleen loppukilpailuun Kulttuuritalolle Helsinkiin.
Kulttuuritalon loppukilpailu päättyi kaaokseen,
kun kaksi eniten kannattajiaan paikalle tuonutta bändiä jätettiin kärjen
ulkopuolelle.
Joka tapauksessa Lovers sijoittui kolmanneksi stadilaisten
Danny & Thundersin ja Teenangelsin jälkeen. Edessä oli levytyssopimus
ja keikkapaikkojen kiertäminen ympäri maata.
Levytys venyi, vanui ja viivästyi ja luvattu EP kutistui
sinkuksi. Kyseiselle sinkulle tulivat tietenkin 'Se Jokin Sinulla On'
ja 'Girls'.
Myynti jäi paikallisia piikkejä (Riihimäki ja Helsinki)
lukuunottamatta vaisuhkoksi, mutta ehkäpä juuri siksi levy on arvossaan
vielä tänä päivänä keräilijöiden keskuudessa.
Vuonna 1980 Lovers kiersi kolmattakymmentä keikkapaikkaa
ja yhteisesiintymisiä heitettiin sellaisten nimien kun Isokynä Lindholm
& Blue Sounds, Buck Jones & His Lone Star Cowboys, Buddy Rider & Black
Bisons sekä kesän 1980 kestänyt Rock Circus -kiertue Teenangels-yhtyeen
kanssa.
Meininki oli hulppea, vaikkakin joskus takametsien punkkarit
ilmestyivät uhittelemaan. Kaukaisin keikkapaikka löytyi Kuusamosta.
Vuonna
1980 aloitettiin myös pitkäsoiton purkittaminen riihimäkeläiselle juuri
perustetulle levy-yhtiölle. Rock'a'billy alkoi painaa päälle ja sen
vaikutuksesta ensin julkaistavalle sinkulle poimittiin kappalleet 'Teddyboy'
ja Taken oma sävellys 'Step Out'.
Uuden levy-yhtiön resurssit kuitenkin hiipuivat ennen
kuin jo kokonaan äänitetty LP ehti painoon asti. Näin mainittu sinkku
jäi ainoaksi julkaisuksi. Jälleen myynnissä päästiin vain paikallisiin
piikkeihin - mm. suuren helsinkiläisen keskustan levykaupan Top 10:iin.
Kun Taken armeijaan lähtö alkoi painaa päälle, alkoi
myös bändin vauhti hiipua. Kuopion takaa löytyvällä Kaavin Iloharjun
lavalla esiintyi Frankie & Lovers viimeistä kertaa maaliskuulla 1981,
ennenkuin Take lähti bändistä ja vaihtoi vaateparren harmaisiin.
Taken korvaajaksi tuli Mikle Ylipekka, mutta niin vain
Loversin luu oli siltä erää kaluttu loppuun, että parin lähialueen keikan
jälkeen soittimet unohtuivat nurkkiin ja kundit alkoivat valua eri suuntiin.
Kesällä 1989 huomattiin, että soittaminen voisi jälleen
maistua ja lokakuussa 1989 Riihimäen Main Street (entinen Pohjankaari,
sittemmin Wild West) täyttyi ääriään myöten ja kun 'Se Jokin Sinulla
On'-laulun ensitahdit kuuluivat, repesi tunnelma seuraavaksi tunniksi
tasolle, jota Loversin parhaatkaan siihen astiset keikat olleet saavuttaneet.
Jostain kivenkoloista olivat löytyneet kaikki ne ihmiset,
joiden kanssa tätä musiikkia oli bailattu 10 vuotta sitten ja sitä haluttiin
taas.
1994 yhtyeen 15-vuotiskeikka oli Riihimäen Leo-klubin
puistokonsertti Tekun puistossa, jossa Mikle jälleen joutui tuuraamaan
Takea.
Lämmittelijäksi oli saatu oikein hittiyhtye Suurlähettiläät,
mutta koskapa Artsi oli vielä lähdössä bestmaniksi häihin, oli aikataulua
muutettava ja Lovers joutui soittamaan ennen lämppäriään.
Tarkista myös Arkistojen aarteisto!